Loppukesästä 2025 annetussa unionin tuomioistuimen ratkaisussa Royal Football Club Seraing v. Fédération internationale de football association (FIFA) ym., C-600/23, oli kyse siitä, missä määrin EU:n jäsenvaltioiden tuomioistuimet voivat tarkastella urheilun kansainvälisen välitysoikeuden, Court of Arbitration for Sportin (CAS), päätösten EU-oikeuden mukaisuutta.
Belgian korkein oikeus pyysi asiassa ennakkoratkaisua, koska se halusi selvittää, estävätkö SEU 19 artikla, SEUT 267 artikla ja perusoikeuskirjan 47 artikla sen, että CAS:n välitystuomiolle annetaan oikeusvoima. Kysymys koski erityisesti tilanteita, joissa välitystuomion EU-oikeuden mukaisuutta on arvioinut Sveitsin liittovaltion tuomioistuin. Koska Sveitsi ei kuulu unioniin, sen tuomioistuimet eivät voi pyytää ennakkoratkaisua EU-tuomioistuimelta, mikä rajoittaa unionin oikeuden valvontaa.
Unionin tuomioistuin totesi, että vaikka urheilujärjestöt voivat edelleen ratkaista riitoja CAS:n välitysmenettelyssä, EU:n jäsenvaltioiden tuomioistuimilla tulee olla mahdollisuus arvioida tällaisten välitystuomioiden yhdenmukaisuutta unionin oikeusjärjestyksen perusperiaatteiden kanssa. Toisin sanoen kansallinen tuomioistuin voi tarkistaa, ettei CAS:n päätös ole ristiriidassa EU-oikeuden keskeisten arvojen, kuten tehokkaan oikeussuojan, kilpailuoikeuden tai perusoikeuksien, kanssa.
CAS:n asema on perinteisesti perustunut sen sijaintiin Sveitsissä, jossa myös sen päätöksistä tehtävät valitukset käsitellään. RFC Seraing-tapauksen jälkeen Sveitsin liittovaltion tuomioistuimen ratkaisut eivät kuitenkaan välttämättä enää ole lopullisia suhteessa EU:n jäsenvaltioiden tuomioistuimiin. Jos yksityinen osapuoli vetoaa siihen, että CAS:n päätös rikkoo EU-oikeuden perusperiaatteita, kansallinen tuomioistuin voi ottaa asian tutkittavakseen.
Tuomiolla on käytännön seurauksia myös laajemmin. RFC Seraing -tapauksessa vahvistettiin jo klassikoksi muodostuneessa Eco Swiss -tapauksessa (Eco Swiss China Time Ltd v. Benetton International NV, 1.6.1999, C-126/97) linjatut periaatteet, joiden mukaan kansallinen tuomioistuin voi kumota välitystuomion sen oikeusvoimasta huolimatta, jos se katsoo tuomion olevan ristiriidassa perustamissopimuksen 85 artiklan (nykyisin SEUT 101 artikla) kanssa. Tämä on mahdollista silloin, kun kansallinen lainsäädäntö sallii välitystuomion kumoamisen, jos se on ristiriidassa oikeusjärjestyksen perusteisiin kuuluvan kansallisen oikeussäännön kanssa. RFC Seraing -ratkaisu täsmentää näitä periaatteita. Unionin tuomioistuimen mukaan urheilujärjestöt voivat edelleen ratkaista riitoja CAS:n välitysmenettelyssä, mutta EU:n jäsenvaltioiden tuomioistuimilla on oltava mahdollisuus tarkistaa tällaisen välitystuomion yhdenmukaisuus EU:n oikeusjärjestyksen perusperiaatteiden (ordre public) kanssa.
Urheilun ja muiden alojen toimijat saattavat alkaa kiinnittää aiempaa enemmän huomiota siihen, mihin maahan välitysmenettelyn oikeuspaikka määritetään. EU:n alueella sijaitsevat välitysmenettelyn paikat voivat tuntua houkuttelevammilta, sillä niihin liittyvä oikeudellinen valvonta on kytköksissä EU-oikeuteen. Samalla on kuitenkin mahdollista, että eri jäsenvaltioiden tuomioistuimet tulkitsevat unionin public policy -periaatetta eri tavoin.
RFC Seraing-ratkaisu tuo näkyväksi vanhan, mutta yhä ajankohtaisen kysymyksen: miten sopimusvapaus ja yksityinen riidanratkaisu sovitetaan yhteen EU-oikeuden kanssa. Unionin tuomioistuimen viesti on selvä – välitysmenettely ei voi johtaa EU-oikeuden pakottavien säännösten kiertämiseen. Samalla ratkaisu korostaa sitä, että vaikka urheilun oma riidanratkaisujärjestelmä on keskeinen osa sen autonomiaa, systeemin on toimittava yhteensopivasti unionin oikeusjärjestyksen kanssa.
Blogin ovat kirjoittaneet yhdessä Sanna Kaistinen ja Elisa Parkkinen.
