Uutiskatsaus 8.9.2025

Tähän uutiskatsaukseen on tiivistetty viimeaikaisia oikeustapauksia ja viranomaisratkaisuja sekä tietoa lainsäädäntömuutoksista ja muista ajankohtaisista hankkeista kilpailuoikeuden, toimialasääntelyn ja kauppapolitiikan saralla.

 

Viimeaikaista oikeuskäytäntöä

Euroopan unionin tuomioistuin selvensi kilpailuoikeusrikkomukseen perustuvan vahingonkorvauskanteen vanhentumisajan alkamista

Unionin tuomioistuin on antanut 4.9.2025 ratkaisun asiassa C-21/24 (Nissan Iberia), jossa se otti kantaa siihen, milloin kilpailuoikeuden rikkomiseen perustuvan vahingonkorvauskanteen vanhentumisaika alkaa kulua. Ratkaisu perustui SEUT 101 artiklan sekä vahingonkorvausdirektiivin (2014/104/EU) 10 artiklan tulkintaan tehokkuusperiaatteen näkökulmasta. Tehokkuusperiaatteen mukaan EU-oikeudesta johdettujen oikeuksien käyttäminen ei saa olla käytännössä mahdotonta tai kohtuuttoman vaikeaa.

Espanjan kansallinen tuomioistuin oli tulkinnut Espanjan  lakia, jolla vahingonkorvausdirektiivi implementoitiin kansalliseen lainsäädäntöön siten, että kilpailuoikeudellisten rikkomusten johdosta nostettujen vahingonkorvauskanteiden vanhentumisaika saattoi alkaa jo kansallisen kilpailuviranomaisen päätöksen julkaisemisesta, vaikka päätöksestä oli valitettu tuomioistuimeen. Unionin tuomioistuin totesi, että vahingonkärsijän oikeuksien turvaamiseksi vanhentumisaika voi alkaa kulua vasta, kun hänellä on käytettävissään riittävät tiedot rikkomuksesta, sen aiheuttamasta vahingosta, rikkomuksen ja aiheutuneen vahingon syy-yhteydestä sekä rikkomukseen syyllistyneestä. Koska vahingonkorvauskannetta käsittelevä tuomari on sidottu rikkomisen toteamiseen vain silloin, kun kilpailuviranomaisen päätöksestä on tullut lopullinen, vahinkoa kärsineen ei voida kohtuudella katsoa saaneen kaikkia näitä tietoja kanteen nostamista varten ennen tätä ajankohtaa. Siten vanhentumisaika ei voi alkaa kulua ennen kuin kilpailuviranomaisen rikkomista koskeva päätös on tullut lopulliseksi ja siten tarjoaa perustan korvausvaatimusten esittämiselle. Mahdollisuus lykätä oikeudenkäyntiä tai keskeyttää vanhentumisaika ei muuta tätä tulkintaa.

Unionin tuomioistuin vahvisti näin, että SEUT 101 artikla ja vahingonkorvausdirektiivin 10 artikla estävät kansallisen säännöstön, sellaisena kuin kansalliset tuomioistuimet ovat sitä tulkinneet, jossa vanhentumisaika käynnistyy ennen kuin kilpailurikkomuksen toteava päätös saavuttaa lainvoiman. Vanhentumisaika alkaa kulua siis vasta, kun päätös on tullut lainvoimaiseksi. Ratkaisu jatkaa unionin tuomioistuimen Manfredi-ratkaisussa omaksumaa linjaa ja vahvistaa yksityistahojen oikeutta saada korvausta kilpailuoikeusrikkomusten aiheuttamista vahingoista.

 

Viranomaistutkinnat ja -päätökset

Komissio määräsi Googlelle 2,95 miljardin euron sakot kilpailusääntöjen rikkomisesta mainosteknologian alalla

Komissio ilmoitti 5.9.2025 määränneensä Googlelle 2,95 miljardin euron sakot määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä mainosteknologian alalla. Määräävän markkina-aseman väärinkäyttö on vastoin Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 102 artiklaa.

Komissio totesi Googlen olevan määräävässä markkina-asemassa Euroopan talousalueella kahdella eri mainosteknologian markkinalla. Ensinnäkin Googlen todettiin olevan määräävässä markkina-asemassa julkaisijoiden mainospalvelimien markkinoilla, jossa verkkojulkaisijat voivat hallinnoida ja myydä mainostilaa verkkosivustoiltaan. Toiseksi komissio katsoi Googlen olevan määräävässä markkina-asemassa ohjelmallisen mainonnan ostotyökalujen markkinoilla, jotka koostuvat palveluista, joiden kautta mainostajat voivat ostaa mainostilaa verkkosivuilta automatisoidusti.

Komissio totesi Googlen väärinkäyttäneen määräävää markkina-asemaansa molemmilla markkinoilla. Komission mukaan Google oli ainakin vuodesta 2014 lähtien suosinut omaa AdX-mainospalveluaan kilpailevien mainosteknologiapalveluiden sekä mainostajien ja verkkojulkaisijoiden kustannuksella. Oman palvelun suosimista oli tapahtunut sekä mainospalvelimien että ohjelmallisen mainonnan ostotyökalujen markkinoilla. Komission mukaan Googlen toiminnan tarkoituksena on saattanut olla kilpailijoiden sulkeminen pois markkinoilta. Suosiminen on mahdollistanut Googlelle korkeampien hintojen perimisen mainosteknologiapalvelustaan.

Komissio huomioi sakon määrässä rikkomuksen keston ja vakavuuden, AdX-palvelun liikevaihdon sekä Googlelle aiemmin määrätyt sakot määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä. Sakon lisäksi komissio on määrännyt Googlen lopettamaan omien palvelujensa suosimisen sekä toteuttamaan toimenpiteitä rakenteellisten eturistiriitojensa poistamiseksi mainosteknologian toimitusketjussa. Googlella on 60 päivää aikaa ilmoittaa komissiolle siitä, kuinka se aikoo täyttää nämä velvoitteet. Lue lisää komission verkkosivuilla julkaistusta englanninkielisestä lehdistötiedotteesta.

Geradin Partnersin Brysselin toimisto edusti virallisen kantelun tehnyttä European Publishers Councilia. Lue lisää verkkosivuiltamme.

Komissio hyväksyi 626 miljoonan euron valtiontuen maatalousmaan metsitykseen Tanskassa

Euroopan komissio kertoo lehdistötiedotteessaan hyväksyneensä Tanskan 626 miljoonan euron valtiontukiohjelman, jonka tavoitteena on edistää maatalousmaan muuttamista metsiksi. Tuki kattaa metsityskustannukset, metsänhoidon sekä menetetyn maataloustulon. Lisäkorvausta maksetaan, jos metsä muuttuu luonnontilaiseksi maan käytölle tässä tilanteessa asetettavien lisärajoitusten vuoksi.

Komission arvion mukaan ohjelma tukee taloudellista toimintaa, sillä se hyödyttää maatalousmaan omistajia, jotka metsittävät maataan, ja se on tarpeellinen sekä tarkoituksenmukainen metsittämistavoitteiden saavuttamiseksi. Tuki on suhteellista, sillä se rajoittuu välttämättömään minimiin eikä aiheuta merkittävää kilpailun tai jäsenvaltioiden välisen kaupan vääristymistä. Lisäksi komissio totesi, että ohjelman positiiviset vaikutukset, ilmastonmuutoksen hillintä ja metsätalouden kehittäminen, ylittävät mahdolliset kilpailua tai kauppaa vääristävät vaikutukset EU:ssa. Näin ollen ohjelma hyväksyttiin valtiontukisääntöjen mukaisena, ja se voidaan toteuttaa ilman merkittävää kilpailuoikeudellista haittaa sisämarkkinoille.

Päätös tullaan julkaisemaan komission kilpailuverkkosivuilla tapausnumeron SA.118866 alla, kun luottamuksellisuuteen liittyvät ongelmat on ratkottu.

Komissio hyväksyi ehdollisesti Naspersin Just Eat Takeaway.com -yrityskaupan

Euroopan komissio hyväksyi Naspersin tytäryhtiön Prosuksen ehdotuksen ostaa Just Eat Takeaway.com (JET). JET toimii ruoan tilaus- ja kuljetusalustapalveluiden alalla useissa EU:n jäsenvaltioissa. Prosus puolestaan omistaa vähemmistöosuuden JETin kilpailijasta Delivery Herosta. JET ja Delivery Hero tarjoavat molemmat ruoan kotiinkuljetuspalveluita Itävallassa, Bulgariassa, Italiassa, Puolassa ja Espanjassa.

Komissio arvioi, että jos yrityskauppa olisi toteutettu alkuperäisen yrityskauppailmoituksen mukaisesti, Naspersin merkittävä osuus Delivery Herosta olisi heikentänyt JETin kilpailumotivaatiota näissä jäsenvaltioissa ja koko Euroopan talousalueella. Lisäksi rakenne olisi lisännyt hiljaisen kolluusion todennäköisyyttä JETin ja Delivery Heron välillä, mikä olisi voinut johtaa korkeampiin hintoihin sekä kyseisten yritysten markkinoilta vetäytymisiin ja/tai estänyt niitä laajentamasta toimintaansa uusille markkinoille Euroopan talousalueella.  Näin ollen alkuperäisen yrityskauppailmoituksen mukainen järjestely herätti vakavia epäilyksiä sen soveltuvuudesta sisämarkkinoille.

Kilpailuongelmien ratkaisemiseksi Naspers sitoutui pienentämään osuuttaan Delivery Herosta ennalta määritetylle hyvin pienelle tasolle 12 kuukauden kuluessa sekä toteuttamaan muita sitoumuksia. Näiden sitoumusten myötä Naspersilla ei tule enää olemaan vaikutusvaltaa eikä merkittävää taloudellista intressiä Delivery Heron kaupallisissa päätöksissä tai strategiassa. Lisäksi Naspers ei voi käyttää jäljellä oleviin osakkeisiin liittyviä äänioikeuksia, nimittää hallituksen jäseniä tai kasvattaa osuuttaan yli ennalta määritellyn maksimirajan.

Markkinatestin jälkeen komissio arvioi, että sitoumuksilla muutettu kauppa ei enää aiheuta kilpailuongelmia. Hyväksymispäätös edellyttää, että sitoumuksia noudatetaan täysin. Komissio valvoo niiden toteuttamista riippumattoman valvojan avulla.

Perehdy tarkemmin Euroopan komission verkkosivujen englanninkieliseen lehdistötiedotteeseen.

 

Lainsäädäntö

Komissio kerää palautetta kilpailusääntelystä ja digimarkkinoiden toimivuudesta

Komissio on kevään ja kesän aikana käynnistänyt useita julkisia kuulemisia, jotka liittyvät kilpailusääntelyyn ja kilpailuoikeudellisiin suuntaviivoihin. Käynnissä ovat muun muassa kuulemiset EU:n kilpailusääntöjen täytäntöönpanoon liittyvien asetusten (2.10.2025 saakka), valtiontukien ryhmäpoikkeussäännön (6.10.2025 saakka) ja ulkomaisia tukia koskevan asetuksen päivittämisestä (18.11.2025 saakka). Lisäksi käsiteltävänä ovat sisämarkkinoita vääristäviä ulkomaisia tukia koskevat suuntaviivat (11.9.2025 saakka) sekä suuntaviivat valtiontuesta vaikeuksissa olevien yritysten pelastamiseksi ja rakenneuudistukseksi  (4.11.2025 saakka).

Komissio kerää myös palautetta digimarkkinasäädöksen (DMA) toimivuudesta. Kuuleminen keskittyy erityisesti sen vaikutuksiin oikeudenmukaisten ja kilpailullisten digimarkkinoiden edistämisessä yritysten ja kuluttajien näkökulmasta. Tavoitteena on tunnistaa kehityskohteita ja pohtia uusia haasteita, kuten tekoälypohjaisten palveluiden käyttöönottoa.

Julkisiin kuulemisiin pääsee perehtymään komission englanninkielisiltä verkkosivuilta ja DMA:han liittyvään palautteenkeruuseen komission verkkosivuilla täältä ja täältä.

 

Ajankohtaista kauppapolitiikassa

EU:n ja Yhdysvaltojen julkilausuma transatlanttisesta kaupasta ja investoinneista

EU ja Yhdysvallat ovat antaneet yhteisen julkilausuman, jossa vahvistetaan puitteet transatlanttiselle kaupalle ja investoinneille, tavoitteinaan lisätä markkinoiden ennustettavuutta ja vakautta. Julkilausuma perustuu komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin ja presidentti Donald Trumpin heinäkuussa saavuttamalle poliittiselle yhteisymmärrykselle. Julkilausuman mukaan Yhdysvallat asettaa EU-tuotteille 15 prosenttin enimmäistullin useilla aloilla, kuten auto-, lääke-, puolijohde- ja puutavarateollisuudessa, mutta tiettyihin strategisiin tuotteisiin sovelletaan vain alinta kansainvälistä tariffia. Vastineeksi EU poistaa tulleja Yhdysvaltain teollisuustuotteilta ja laajentaa pääsyä maatalous- ja merituotemarkkinoille, mikä parantaa markkinoiden toimivuutta ja vähentää epävarmuutta. Julkilausuma kattaa myös yhteistyön teräksen ja alumiinin ylikapasiteetin hallinnassa sekä kriittisten toimitusketjujen turvaamisessa, ja se tarjoaa ennakoitavuutta sekä EU-yrityksille että työntekijöille. Komission mukaan sopimus vahvistaa markkinoiden toimivuutta ja estää tullisodan haitallisen laajenemisen, mikä suojaa miljoonia eurooppalaisia työpaikkoja ja tukee talouskasvua Atlantin molemmin puolin. Tutustu tarkemmin komission verkkosivuilta löytyvään englanninkieliseen lehdistötiedotteeseen ja julkilausumaan.

 

Muuta ajankohtaista

Suomi kannattaa venäläisen öljyn ja kaasun täyskieltoa EU:ssa

Kirjoitimme 25.6. uutiskoosteessa Euroopan komission asetusehdotuksesta, jonka tavoitteena on lopettaa Venäjän maakaasun ja öljyn tuonti EU:hun asteittain vuoden 2027 loppuun mennessä. Ehdotuksen mukaan Venäjältä peräisin olevan tai sen kautta tuotavan maakaasun ja nesteytetyn maakaasun (LNG) tuonti EU:n markkinoille lopetetaan vaiheittain 1.1.2026 alkaen, eikä Suomeen tästä lähtien tule venäläistä kaasua tai LNG:tä. Suomen valtioneuvosto toimitti 28.8. eduskunnalle U-kirjelmän, jossa se tukee asetusta. Valtioneuvosto katsoo asetusehdotuksen olevan perusteltu sisämarkkinoiden toimivuuden kannalta, sillä se selkeyttää EU:n yhteisiä pelisääntöjä ja edistää läpinäkyvyyttä, monitorointia ja jäljitettävyyttä LNG:n osalta. Perehdy tarkemmin tiedotteeseen Valtioneuvoston verkkosivuilla.

  • Annagreta SirénAssociate

    Erikoistunut kilpailuoikeuteen ja toimialasääntelyyn, erityisesti energia-alaan