Euroopan unionin sisämarkkinat ovat pitkään olleet integraation ydin ja unionin kansainvälisen vaikutusvallan keskeinen lähde. Viime vuosikymmeninä dynaaminen kehitys on kuitenkin hiipunut: EU:n suhteellinen osuus globaalista bruttokansantuotteesta, teollisuustuotannosta ja innovaatioista on laskenut, ja sisämarkkinat ovat tosiasiallisesti fragmentoituneet useiksi kansallisiksi markkinoiksi. Erityisesti pääomamarkkinoiden riittämätön syvyys – etenkin yksityisen pääoma- ja riskirahoituksen sekä private equity -sijoittamisen ohuus – heikentää EU:n kykyä skaalata innovaatioita kansainvälisesti kilpailukykyiseksi liiketoiminnaksi ja rahoittaa eurooppalaisten yritysten kasvua. Private equity esimerkiksi on tärkeä yksityiskohta, koska laaja PE yleensä tukee yritysten tuottavuuden paranemista.
Oikeudellisesta näkökulmasta kehitys heijastaa muutosta sääntelyfilosofiassa. Kehys, joka korosti markkinoiden toimintaedellytysten turvaamista ja sisämarkkinoiden vapauksia selkeällä sääntelyllä, on väistynyt moninaisempien tavoitteiden tieltä. Ursula von der Leyenin ensimmäistä komissiota ohjasi vahvasti vihreä siirtymä sääntelyn avulla; toisen komission painopiste on siirtynyt kilpailukykyyn ja hallinnollisen taakan keventämiseen. Geopolitiikan muutoksen takia unionin teknologinen suvereniteetti ja strateginen autonomia ovat kuitenkin vaarantuneet ja vaativat huomiota. Sisämarkkinoiden kehityksen pitkän aikavälin visio ei ole tekemisen tasolla vielä kirkas. Teknologisen suvereniteetin saavuttaminen edellyttää myös laaja-alaista perustaa innovaatioissa ja yritystoiminnassa.
SEUT 114 artiklan käyttö sisämarkkinalainsäädännön oikeusperustana on laajentunut merkittävästi. Sen varaan on rakennettu sääntelyä, joka ulottuu infrastruktuurin turvallisuudesta kansalliseen turvallisuuteen ja sotilaalliseen liikkuvuuteen. Geopolitiikan ja turvallisuuden sisällyttäminen sisämarkkinalainsäädäntöön herättää perusteltuja kysymyksiä unionin ja komission toimivallan rajoista ja jäsenvaltioiden vastuista – kysymyksiä, joihin eduskunnan perustuslakivaliokunta on tänä vuonna toistuvasti kiinnittänyt huomiota. Komissio hakee integraation syventämistä samanaikaisesti muun muassa digiverkkosääntelyyn.
Pääomamarkkinaunionin keskeneräisyys ja energiamarkkinoiden haavoittuvuudet osoittavat, että monet rakenteelliset kysymykset ovat ratkaisematta. Puhdasta energiaa tarvitaan myös tekoälyn hyödyntämiseen ja vihreään siirtymään. Kysymyksiä on avoinna myös siitä, miten unionia kehitetään sektorit ylittävänä data-avaruutena ja miten kilpailu- ja immateriaalioikeudet suhteutuvat tekoälyn automatisoimaan toimintaan. Valtiontukisääntely toimii kriisinhallinnan välineenä – esimerkkinä komission kiireinen konsultaatio Lähi-idän kriisin johdosta laadittavasta kriisikehyksestä – mutta kiiretoimet eivät korvaa strategista visiota.
Yritysten näkökulmasta ratkaisevaa on ennustettava, johdonmukainen ja innovaatiomyönteinen sääntely-ympäristö. Sen edellytyksinä ovat laadukkaat ja realismiin perustuvat vaikutusarvioinnit, selkeä visio tulevasta sekä päättäväisyys. Vaikutusarviointien laadussa, tilannekuvan realismissa ja toimeenpanon johdonmukaisuudessa ja tehokkuudessa on muuttuneen geopolitiikan ajan vaatimusten kannalta parantamisen varaa unionissa. Hallinnollisilla sanktioilla näyttää olevan yhä merkittävämpi rooli unionin oikeuden toimeenpanossa. Tämä on kehitys, jota sisämarkkinoiden toimivuus edellyttää, mutta joka vaatii myös selkeämmän yhteisen näkemyksen sanktioiden käytön rajoista ja oikeussuojan takeista.
